Herkkää ihmistyyppiä on tutkittu myös estyneinä ihmisinä. Jerome Kaganin tutkimat estyneet lapset ovat samoja, joista Elaine N. Aron puhuu herkkinä lapsina. Herkkyys on kokonaisvaltaisempi ja positiivisempi määritelmä kuin estyneisyys, ja se kuvaa tarkemmin ja laajemmin sitä koko ihmisryhmää, joka herkistä ihmisistä muodostuu. Kaganin tutkimukset tarjoavat silti tietoa herkkyydenkin perustasta ja siihen liittyvästä käytöksestä. Kaganin tutkimuksista voi lukea suomeksi Liisa Keltikangas-Järvisen temperamenttikirjoista.

Ujous ja estyneisyys ovat ominaisuuksia, joista puhuminen jakaa herkät ihmiset, koska niillä voidaan tarkoittaa niin monia asioita eivätkä kaikki herkät ole millään tavalla ujoja tai estyneitä. Ihminen voi olla kaikin puolin äärimmäisen herkkä, vaikka hän ei olisi yhtään ujo. Samoin joitakin perustemperamentiltaan kaikin puolin nopeita herkkiä ihmisiä saattaa ärsyttää, että herkkyydestä puhuessa tulee usein esiin se, että monet herkät ihmiset ovat niin hitaita. Toisaalta useimmat perusluonteeltaan vilkkaatkin tunnistanevat itsensä esimerkiksi kuvauksesta ”häslääminen häiritsee, tahdon tietää mitä olen tekemässä”.
 

Ujous ja estyneisyys osana temperamenttia
 
Temperamenttina nähtyinä ujous ja estyneisyys ovat ominaisuuksia, joita ei tarvitse muuttaa, vaan ottaa lähtökohdaksi esimerkiksi kasvatuksessa. Lyhyesti koottuna, temperamentin yhteydessä ujous ja estyneisyys tarkoittavat seuraavaa:

- Kymmenisen prosenttia lapsista syntyy temperamentiltaan yksiselitteisen estyneiksi. Uudet tilanteet herättävät heissä fysiologisen pelko- tai stressireaktion, joka liittyy autonomisen hermoston reagointiherkkyyteen ja on yleensä mitattavissa esim. sykkeen kiihtymisenä. Tämä näkyy käytöksessä siten, että lapsi katsoo tilanteita ensin sivusta ja saattaa hätääntyä tai ottaa konkreettisestikin askeleita taaksepäin.

- Vastaavasti on lapsia, jotka lähestyvät uusia asioita yksiselitteisen ei-estyneesti, eivätkä tilanteet herätä heissä stressireaktiota. Useimmat ihmiset sijoittuvat välimaastoon siten, että heistä voidaan havaita molempia ominaisuuksia jonkin verran tai ei oikein kumpaakaan.

- Ujous ja estyneisyys ovat kaksi eri asiaa, mutta niihin liittyvä reaktio on sinänsä samanlainen. Ujous kohdistuu uusiin ihmisiin, estyneisyys kaikkiin uusiin asioihin.

- Lähes neljännes ainakin valkoihoisesta väestöstä on temperamenttiperustaltaan huomattavan ujoja tai estyneitä.

- Temperamentin ominaisuuksina ujous ja estyneisyys ovat lähtökohtaisesti vain alkureaktioita kaikkeen uuteen. Kun ihminen saa aikaa tottua uuteen tilanteeseen, erot eivät enää näy käytöksessä eivätkä fysiologisina reaktioina. Sen sijaan uusi tilanne uusine ihmisineen tai uusine paikkoineen synnyttää saman reaktion, vaikka se olisi monin tavoin samanlainen kuin aiemmat tilanteet.

- Näillä ominaisuuksilla on fysiologinen perusta, mutta myös kasvatus ja sosiaalinen ympäristö vaikuttaa niihin. Siksi käytökseltään estyneimpien lasten joukossa on myös sellaisia, jotka eivät ole fysiologialtaan reagointiherkkiä eli synnynnäisesti estyneimpiä, vaan ovat jostakin syystä omaksuneet ujon tai estyneen käytöksen. Toisaalta erityisen reagointiherkkäkin lapsi voi ympäristön tukemana omaksua käytöksen, jossa estyneisyys ei ilmene. Yleensä ihminen muuttuu melko vähän, ei varsinkaan toiseen ääripäähän. Temperamentin pysyvyydellä tarkoitetaan yleensä sitä, että yksilöiden keskinäinen järjestys tietyn piirteen suhteen ei muutu paljonkaan, vaikka esimerkiksi ujous ja estyneisyys yleensä vähenevät lapsen kasvaessa.

- Vetäytyvää tai sivusta seuraavaa lasta ei tulisi leimata ujoksi tai pelokkaaksi eikä korostaa sitä, että kaikki muutkin uskaltavat. Sen sijaan lapsi tarvitsee aikaa tottuakseen uusiin tilanteisiin ja uusiin ihmisiin. Läheisen aikuisen läsnäolo on tehokkain apu, kun lapsi totuttelee uusiin ympäristöihin. Kaikki synnynnäisesti reagointiherkät lapset, vaikka eivät olisi käytökseltään erityisen ujoja tai estyneitä, tarvitsevat pienin askelin eteneviä tavoitteita ja erityisen paljon turvallisen aikuisen läheisyyttä.
 

Yleensä temperamenttipiirteitä pidetään jatkumoina, joissa eri yksilöillä on eri määrä samaa piirrettä. Kaganin löytämä ominaisuus on poikkeus, koska sen ääripäät ovat laadultaan erilaisia ja vaihtuvat luokittain.

Aronin kuvaus herkistä ihmisistä on varsin samantyyppinen, vaikka esim. prosenttiosuudet eivät ole täysin yhteneviä Kaganin kanssa. Aronin mukaan herkkyys jakautuu luokkiin siten, että noin 15–20 prosenttia ihmisistä on herkkiä. Näistäkin osa kokee itsensä herkiksi, jotkut äärimmäisen herkiksi ja jotkut vain melko herkiksi. Valtaenemmistöön jäävät ihmiset, jotka eivät ole herkkiä tai ovat sitä vain jossain määrin. Lähtökohtaisesti ei-herkät ja jossain määrin herkät ihmiset ovat Aronin mukaan fysiologialtaan erilaisia ja toiminnassaan impulsiivisempia kuin erityisen herkkä viidennes ihmisistä. Aron kuvaa herkkyyttä pakettiratkaisuksi, josta ei voi toivoa itselleen vain joitakin osasia.

Yleensä sensitiivisyyskin kuvataan jatkumoksi, jos sitä kuvataan yksittäisenä piirteenä. Matalasti sensitiivisissä ihmisissä on pieni määrä sitä samaa ominaisuutta, jota erityisen herkissä eli korkeasti sensitiivisissä ihmisissä on paljon.
 

”Ujous” herkkien tutkijoiden näkökulmasta
 
Aron toteaa ujoudesta, että se on todella epämääräinen käsite. Hänen mukaansa herkän ihmisen ei tulisi pitää itseään ujona tai arkana, vaan herkkänä. Ujouden tilalle Aron tarjoaa käsitettä ”sosiaalinen epämukavuus”. Se on esimerkiksi sitä, että herkät ihmiset tunnistavat usein vähän liiankin hyvin toisten tunteita ja motiiveita.

Ujoutta tai estyneisyyttä alkureaktiona Aron kutsuu nimellä ”pause and check”-reaction eli ”pysähdy ja katso” tai ”pysähdy ja varmista”. Vertailukohtana on eläintutkimukset, joissa löydetään yleensä samanlainen prosenttiosuus ”ujoja” yksilöitä kuin ihmisiltäkin. Aron ihmettelee, luullaanko näitä kultakaloja ja muita herkkiä eläinyksilöitä todella ujoiksi siinä mielessä, että ne pelkäisivät sosiaalista tuomitsemista ja viivyttelisivät sen vuoksi sivummalla. ”Ujoista” – herkistä – lapsista hän sanoo, että pelokkuuden sijasta he ovat yleensä hyvin kiinnostuneita katsoessaan tilanteita sivummalta. Herkällä yksilöllä vain on tarve muodostaa asioista kokonaiskuva ja minimoida epäonnistumisen mahdollisuus, ennen kuin hän ottaa uuden askeleen eteenpäin.

Olennaista tässä on se, että herkkien ihmisten ominaislaatuun liittyy ”ujo” alkureaktio, mutta ujous ongelmana syntyy sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta, jos reaktiota ei ymmärretä tai jos ihminen muulla tavoin kokee epäonnistumista ja vääränlaisuutta. Sekä herkissä että ei-herkissä ihmisissä on ongelmallisen ujoja ihmisiä, mutta herkkiä ihmisiä pidetään usein ujoina silloinkin, vaikka he eivät kokisi itseään lainkaan ujoiksi.

Sylvi-Sanni Manninen suhtautui ujouteen luontevana osana monien herkkien ihmisten persoonallisuutta. Hänen mukaansa herkät ihmiset kasvavat usein hitaasti sisältäpäin, ja moniin sopii lapsena kuvaus ”ujo, kulmikas, estynyt, hiljainen ja yksin puuhasteleva”. Aikuisina samoista ihmisistä ei useinkaan huomaa minkäänlaista ujoutta tai estyneisyyttä. Ympäristöllä on kuitenkin suuri vaikutus. Herkistä ihmisistä näkyy usein poikkeuksellisen vahvasti se, että sama ihminen tulee oikein hyvin toimeen lämminhenkisessä ilmapiirissä, mutta kokisi kovan ilmapiirin sosiaalisesti rajoittavaksi. Monet herkät ihmiset ovat suorastaan mielipidejohtajia omissa ympäristöissään, mutta tunnustelevat yleensä tarkasti, mitä sopii sanoa.
 

Kuinka suhtautua omaan ujouteen?
 
Tärkeintä ei ole voittaa ujouttaan tai ”pysähdy ja katso”-reaktiotaan, vaan osata elää sen kanssa. Sylvi-Sanni Manninen totesi itsestään, kun joskus kysyin häneltä suhtautumisesta ujouteen: ”Voi hyvä tavaton sentään. Olenhan miekin ujo, mutta ei se ole koskaan estänyt minua tekemästä mitään, mitä olen todella halunnut!” Ei muuttamasta yksin vieraaseen maahan, ei ottamasta yhteyttä niihin ihmisiin, joille halusi esitellä tutkimuksiaan eikä kyseenalaistamasta suurina auktoriteetteina pidettyjen tiedemiesten näkemyksiä omilla tutkimuksillaan. Toisin sanottuna itsensä ujoksi kokeva ihminen voi olla rohkea ja voittaa lähes kokonaan tai joka kerta uudestaan sen vetäytymisreaktion, joka liittyy uusiin tilanteisiin. Lisäksi tärkeäksi tai mielenkiintoiseksi koettu asia voi Sylvi-Sannin mukaan kantaa ihmistä niin vahvasti, että hän unohtaa pelkonsa tai ujoutensa. Herkkänä ja introverttina ihmisenä Sylvi-Sanni kylläkin kuuli amerikkalaisilta monta kertaa, että hän oli heidän mielestään ”cold”. Ei siis cool vaan suorastaan kylmä. Sellainen ihminen, joka katosi suurissa juhlissa ihmismassaan, vaikka saattoi loistaa esimerkiksi esitelmöidessään tai keskustellessaan muutaman ihmisen seurassa.

Ujous tai vaiteliaisuus ei tarkoita samaa kuin epäsosiaalisuus tai epäempaattisuus. Temperamenttitutkimuksissa on todettu, että ujous, sensitiivisyys ja empaattisuus nimenomaan liittyvät usein yhteen. Herkkien ihmisten kokemana empaattisuus vain ei aina näy tai kuulu, vaan se on enemmän hiljaista myötäelämistä.

Aronilta löytyy ohje niille, joita pidetään ujoina tai epäsosiaalisina vastoin heidän omaa kokemustaan. Ihmettelijöille voi todeta suunnilleen näin: ”En yleensä koe sitä tuolla tavalla. Minulle vain on luontevinta katsoa tilanteita ensin sivusta.”

Ujoutta voi muutenkin opetella sanoittamaan uudelleen ja samalla ohjata itseään itsevarmemmaksi. Aronilta löytyy kuvaus (muiden kuin hänen tekemästä) tutkimuksesta, jossa itsensä ujoiksi kokevat – yleensä herkät – naiset keskustelivat vieraan miehen kanssa paikassa, jossa oli muitakin ihmisiä ja taustahälyä. Koeasetelmassa osaa naisista opastettiin pitämään ujouttaan ulkopuolisista tekijöistä, esimerkiksi taustamelusta ja muista häiritsevistä asioista, johtuvana. Osa ei saanut tällaista ohjeistusta, vaan suhtautui ujouteensa tavalliseen tapaan omana ongelmanaan ja huonoutenaan. Vertailuryhmänä oli lisäksi naisia, jotka eivät kokeneet itseään ujoiksi. Tuloksena oli, että miehet pystyivät helposti erottamaan ujoiksi ne naiset, jotka eivät olleet ohjelmoineet ujouttaan uudelleen. Sen sijaan he eivät huomanneet eroa ujoutensa uudelleen ohjelmoineiden ja alun perinkin ei-ujojen naisten välillä.

Jos todella kärsii ujoudesta, sitä tuskin kannattaa kieltää sen enempää ominaisuutena kuin ongelmanakaan – varsinkaan itseltään. Silloin voi olla tarpeen myös opetella tunnistamaan paremmin omia tunteitaan ja luoda läheisempää suhdetta itseensä, mutta edellä kuvatusta asioiden uudelleen sanoittamisesta on siitä huolimatta hyötyä.
 

Kuinka suhtautua herkkiin ihmisiin?
 
Sylvi-Sanni Manniselta löytyy herkän ihmisen varautuneisuuteen muitakin kuvauksia, vaikka hän piti ujoutta luontevana osana monien herkkien ihmisten persoonallisuutta. Hänen mukaansa jotkut herkät ihmiset kiusaantuvat kaikesta erityishuomiosta, vaikka se olisi kuinka positiivista tahansa. Aronin termeillä tätäkin voi pitää sosiaalisena epämukavuutena. Herkkä ikään kuin kysyy toiselta toistuvasti, mutta ilman sanoja: ”Ihanko totta sinä pidät minusta vai esitätkö vain?”

Kun herkkä ja hieman varautunut yksilö havaitsee toisen luottamuksen arvoiseksi, hän rentoutuu ja vapautuu sisäisesti. Siinä ei auta esittäminen, vaan jotkut muodostavat todella syvällisiä ystävyyssuhteita todella harvojen sukulaissielujen kanssa. Herkän ihmisen luottamuksen saavuttamiseen on kuitenkin yksi avain: Herkän ihmisen ymmärtäminen herkäksi ja erilaiseksi suhteessa ihmisten enemmistöön. Sekin on paljolti sanatonta hyväksymistä. Se voi olla esimerkiksi sitä, että opettaja osoittaa huomanneensa herkän lapsen ja hänen taitonsa, antaa positiivista palautetta, mutta ei kohota lasta kaikkien silmätikuksi. Kun herkkä yksilö kokee, että hänet on nähty ja ymmärretty, hän voi olla rennompi ja avoimempi ja aidosti oma itsensä, vaikka ei haluaisikaan olla huomion keskipisteenä eikä kaikkien paras ystävä.

Aron toteaa ”ujouden voittamisesta”, että monen herkän ihmisen kohdalla se selittyy hyvällä valmistautumisella ja harjoittelulla, joka luo lisää itseluottamusta. Herkän lapsen kanssa kannattaa valmistautua uusiin tilanteisiin etukäteen, tietenkin lapsen ehdoilla. Herkät ihmiset eivät ole ensimmäisellä kerralla parhaimmillaan, mutta hyvin valmistautuneelle kyseessä on jo osittain tuttu tilanne. On ainakin jonkinlainen mielikuva odotettavissa olevasta tai esimerkiksi varmuus siitä, että on kerrannut koulutehtävät koetta varten.

Toinen tärkeä asia on luonteva suhtautuminen pelkoihin ja pelkäämiseen. Herkälle ihmiselle maailma voi varsinkin lapsuudessa olla täynnä pelkoja, vaikka ei pelkäisikään, miten muut suhtautuvat. Oma huonekin vain saattaa muuttua illan tullen mielikuvitusmaaksi, jonka varjoissa vilahtelee vaaroja. Siksi lapsen kanssa kannattaa puhua peloistakin luontevana asiana, jonka olemassaoloa ei tarvitse pelätä eikä hävetä.

 
Olisi kiinnostavaa kuulla täällä kokemuksia myös niiltä herkiltä ihmisiltä, jotka eivät ole missään määrin ujoja tai jotka tunnistavat itsensä ekstroverteiksi. Pidätkö esiintymisestä ja millaisissa tilanteissa? Vai oletko sekä ekstrovertti että ujo ja miten se näkyy elämässäsi? Tai ehdottoman introvertti ilman minkäänlaista ujoutta? Oletko voittanut ujoutesi ja millä tavoin? Vai sanoitatko asioita jollain muulla tavalla kuin tällaisten luonnehdintojen kautta.



Teksti: Janna Satri