Arviolta  15 – 20 % ihmisistä on herkkiä tai melko herkkiä, mikä merkitsee erilaisuutta suhteessa valtaenemmistöön. Herkkyydellä eli sensitiivisyydellä on biologinen perusta ja se voidaan määrittää hermoston korkeaksi reaktiivisuudeksi.

Sylvi-Sanni Mannisen kuvaama yliherkkä väri-ihminen on herkkyytensä lisäksi usein lahjakas ja taiteellinen. Hänen erityisluonnettaan ei läheskään aina oikein ymmärretä. Sylvi-Sanni kantoi syvää huolta siitä, että yliherkän väri-ihmisen kapasiteetti jää usein käyttämättä, koska kuten hän kirjoitti: ”Elämäntyössäni en löytänyt kultaa enkä hopeaa, en minkäänlaista aineellista aarretta. Sen sijaan tajusin uuden ihmistyypin, erityisen yliherkän ihmislajin, joka on liian usein syyttä suotta musertunut lajitovereittensa kyynärpäihin, peukalon alle tai jalkoihin.”  Sylvi-Sannin mukaan herkällä ihmisellä voi olla yliaistillista havaintokykyä, äärimmäisen hienosäikeistä tajuamiskykyä.   Samaa asiaa kuvaa Trine (1927) kirjassa ”Sopusoinnussa näkymättömän kanssa”.

Myös venäläisen psykologi B.M. Teplovin (1961) ajatukset tukevat Sylvi-Sanni Mannisen kuvausta yliherkästä väri-ihmisestä. Teplovin mukaan hermoston erityinen herkkyys voi esiintyä eräänlaisena taipumuksena (alttiutena), jonka pohjalta alkavat kehittyä kyvyt sellaiseen työhön, jossa tarvitaan suurta reaktiivisuutta, herkkyyttä ja tavallaan hienorakenteista psyyken organisaatiota.

Herkkyys eli sensitiivisyys on vain yksi temperamentin ominaisuus. Muiden temperamentin ominaisuuksien (esim.intensiivisyys, mieliala, joustavuus) yhdistyminen eri määrissä sensitiivisyyteen tekee herkistä ihmisistä luontaisesti erilaisia myös suhteessa toisiinsa. Kaikille herkille ihmisille ominaista kuitenkin on samantyylinen reagoimistapa ; herkkä ihminen reagoi voimakkaasti, kokonaisvaltaisesti ja tunteellisesti. Reaktion suuntana voi olla hänen oma sisäinen maailmansa tai ilmaus itsestä ulospäin.