Herkkien ihmisten ymmärtämisen kannalta on olennaista tunnistaa herkät ihmiset omanlaisenaan ihmistyyppinä tai ihmisryhmänä sen sijaan, että puhuttaisiin herkkyydestä vain yleisellä tasolla.

Herkät ihmiset ovat keskenäänkin monin tavoin erilaisia, joten heitä ei ole aivan helppo mieltää ihmistyypiksi. Tehdäänpä mitä tahansa tyypittelyjä, herkät ihmiset jäävät helposti näkymättömiksi eivätkä itsekään ymmärrä itseään niin syvällisesti kuin herkkiin ihmisiin liittyvän tiedon kautta olisi mahdollista. Herkät yksilöt sujahtavat eri lokeroihin ja pyrkivät siellä sopeutumaan osaansa introvertteina, ekstrovertteina, kiltteinä, kapinallisina, perfektionisteina, romantikkoina, ajattelijoina, sovittelijoina, mielipidejohtajina, taiteilijoina tai jonakin muuna. Kuitenkin aina yhdessä valtaenemmistöön kuuluvien vähemmän herkkien tai ei-herkkien kanssa. Samalla monet herkät kokevat itsensä selittämättömällä tavalla ulkopuolisiksi tai sisäisesti yksinäisiksi ihmisiksi.

 
Herkkyys eli sensitiivisyys on ominaisuus, jossa on paljon aste-eroja, mutta myös joko–tai-asetelmaa. Herkkiä ihmisiä tutkineelle Sylvi-Sanni Manniselle selvisi heti tutkimustensa alkuvaiheessa, että herkkyys on kuin pitkä jana, jolle ihmiset sijoittuvat eri kohtiin. Tutkimustensa ja kehittämänsä havaintoon perustuvan persoonallisuustestin perusteella hän kuitenkin totesi myös, että ihmiset jakautuvat herkkyyden suhteen siten, että useimmat ovat lähellä jompaa kumpaa ääripäätä.

Herkkiä ihmisiä nykyään tutkiva Elaine N. Aron on tehnyt samat havainnot. Hänen tutkimustensa mukaan herkkiä ihmisiä on 15-20 prosenttia väestöstä. Näistä herkkään ihmistyyppiin kuuluvistakin jotkut ovat vain melko herkkiä, jotkut suorastaan yliherkkiä. Valtaenemmistö ei ole herkkiä, mikä tässä tarkoittaa sensitiivisyyttä tavanomaisille aistiärsykkeille. Tähän valtaenemmistöönkin kuuluu ihmisiä, jotka ovat jossain määrin herkkiä. Aron on kehittänyt herkkyyden arvioimiseen kyselytestin, joka löytyy hänen internetsivuiltaan: www.hsperson.com.

Kaikissa uusissa tutkimusaiheissaan ja varsinkin tutkimustyönsä alkuvaiheessa Aron on aloittanut syvähaastattelemalla sellaisia ihmisiä, jotka tunnistavat itsensä – tai lapsia tutkittaessa lapsensa – erityisen herkiksi. Tämän jälkeen hän on tehnyt myös kvantitatiivista eli esimerkiksi kyselylomakkeilla toteutettavaa ja tilastoina esitettävää tutkimusta.

Aron on hyödyntänyt myös aiempaa tutkimusta, esimerkiksi estyneitä lapsia tutkineen Jerome Kaganin tutkimuksia. Aron sanoo, ettei löytänyt herkkiä ihmisiä, vaan antoi paljon tutkitulle ihmisryhmälle uuden nimen. Lisäksi hän sanoo, että itsekin herkkänä ihmisenä hänen on helppo ymmärtää herkkyyttä tavallaan sisältäpäin, mutta hän tutkii aihetta tieteellisesti. Aron käyttää herkistä ihmisistä nimitystä highly sensitive person, lyhenteenä HSP. Valtaenemmistölle saadaan vastaavasti lyhenne non-HSP eli ei erityisen herkät ihmiset.

Sylvi-Sanni Mannisen käyttämistä termeistä väri-ihminen, herkkä ihminen ja yliherkkä kuvaavat herkkää ihmistyyppiä. Herkän ihmisen korvissa yliherkkä kuulostaa kuitenkin helposti siltä, että omassa herkkyydessä on jotakin liiallista – kuten monelle herkälle on toistuvasti viestitty. Ei-herkkiä ihmisiä Manninen kutsui muotoihmisiksi. Mannisen tutkimuksissaan saamat prosenttiosuudet viittaavat sitä, että kaikki väri-ihmisiksi määritetyt tuskin kuuluvat herkimpiin ihmisiin. Mannisen mukaan monet valtaenemmistöön kuuluvista ihmisistä ovat muilta osin hyvin samanlaisia kuin herkät ihmiset, mutta eivät yhtä herkkiä reagoimaan.

 
Aronia mukaillen saadaan herkkien ihmisten tai herkän ihmistyypin määritelmäksi:
Herkkä, sensitiivinen ihminen on erityisen herkkiä ympäristölleen ja sen aistiärsykkeille. Hän tekee poikkeuksellisen hienovaraisia havaintoja ja käsittelee niitä syvällisellä tavalla, osittain tiedostamattomasti tai puolitietoisesti. Herkkyyden perusta on hermojärjestelmän herkkyydessä. Se on synnynnäinen ominaisuus, joka on yhtä yleinen miehillä ja naisilla.

Synnynnäisyys tai myötäsyntyisyys tarkoittaa sitä, että yksilö ei voi poistaa sitä biologista ja fysiologista perustaa, jonka on saanut geeniperimänsä mukana. Kasvatus ja ympäristö vaikuttavat kuitenkin aina siihen, miten temperamentti ilmenee. Ympäristöllä on erityisen suuri merkitys sen suhteen, kuinka tasapainoiseksi ja onnelliseksi herkkä ihminen kasvaa ja osaako hän arvostaa ja ymmärtää itseään ja tietynlaista erilaisuuttaan.

Hermojärjestelmän herkkyys ilmenee esimerkiksi herkästi kohoavina stressihormonitasoina. Stressiherkkyyteen vaikuttavat monet tekijät, ja herkkäkin ihminen voi olla monin tavoin hyvä stressinsäätelijä. Herkät ihmiset tarvitsevat kuitenkin hiljaisempia ja ilmapiiriltäänkin harmonisempia ympäristöjä kuin useimmat ihmiset ja lisäksi ajoittaista yksinoloa, jotta eivät kuormittuisi liikaa.

 
Aron painottaa lisäksi reflektiivistä eli pohdiskelevaa toimintastrategiaa, jossa korostuu turhien riskien välttäminen.  Juuri toimintastrategian kannalta herkkyys on Aronin mukaan joko–tai-asetelma ja osaltaan erottaa herkät ihmiset vähemmän herkästä valtaenemmistöstä. Muut ihmiset ovat impulsiivisia siinä mielessä, että heille epäonnistumiset eivät ole lähtökohtaisesti yhtä vältettäviä kuin herkille ihmisille. Enemmistö ei suunnittele toimintaansa yhtä tarkasti eikä suhtaudu epäonnistumisiin yhtä raskaasti.

Kärjistetysti sanottuna: Muut voivat roiskaista menemään – harkiten tai harkitsematta – ja jos ei onnistu, se ei ole maailmanloppu, koska aina voi kokeilla toisenkin kerran. Herkkä ihminen sen sijaan miettii, pohtii, näkee mielessään lopputuloksen, sinne johtavat reitit ja niihin liittyvät riskit, tuntee usein jo onnistumiseen ja epäonnistumiseen liittyvät tunteetkin valmiiksi etukäteen. Kaikki tällainen on osittain tiedostamatonta toimintaa, monille paljolti intuition ja tunteiden kuuntelua.

Jokainen oppii kokemuksistaan, joten ihmiset sekoittuvat varsin tehokkaasti sen suhteen, kuka välttelee mitäkin riskejä ja kuinka hyvä itseluottamus yksilöllä on. Herkkiin ihmisiin kuitenkin vaikuttaa erityisen paljon jo yksikin onnistumisen tai epäonnistumisen kokemus. Lisäksi herkillä ihmisillä on luonnostaan erityisen voimakkaat tunteet ja he antavat itselleen palautetta lähes huomaamattaan ja poimivat sitä myös hyvin pienistä vihjeistä.

Riskien välttäminen ja asioiden suunnittelu tekee herkistä ihmisistä yleensä hitaita päätöksentekijöitä ja epävarman oloisia uusien asioiden edessä, vaikka he voivat olla työskentelytavoiltaan hyvinkin tehokkaita. Reflektiivisyys selittää osaltaan myös sitä, miksi herkkä lapsi saattaa vetäytyä kesken leikinkin syrjemmälle. Yksinolo ja oma rauha auttavat kuormittumisen säätelyssä, mutta lisäksi ne antavat tilaa omien havaintojen tutkimiseen ja jäsentämiseen.
 

Herkkien ihmisten itsensä kannalta tieto itsestä herkkänä ihmisenä auttaa ymmärtämään omaa elämää paremmin kuin muut jaottelut tai kuvaukset. Tieto ja ymmärrys ovatkin erityisen tärkeitä herkille ihmisille itselleen, mutta usein myös herkkien ihmisten läheisille ja heidän kanssaan työskenteleville. Aronin tutkimusten mukaan herkillä ihmisillä on keskimääräistä heikompi itsetunto. Ongelmat itsearvostuksessa ja usein monessa muussakin asiassa selittyvät paljolti sillä, että herkät ihmiset ovat vähemmistö ja vertaavat itseään väistämättä siihen, millaisia enemmistö ihmisistä on.

Aron on todennut, että monissa vanhoissa kulttuureissa herkät ihmiset näyttävät olleen arvostettuja filosofeina, parantajina, unien tulkitsijoina ja muina ”valloittajakuninkaiden” ”kuninkaallisina neuvonantajina”. Sen sijaan nyky-yhteiskunnissa herkät ihmiset näyttävät Aronin mukaan jäävän tai jättäytyvän liian helposti sivuun. Sekä Aron että Manninen ovat todenneet, että yhteiskunnan tasapainoisen toiminnan ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta tarvitaan molempia ihmistyyppejä.

Vaikka voidaan sanoa, että herkkyyden näkökulmasta on olemassa kaksi ihmistyyppiä, jokainen on kuitenkin omanlaisensa yksilö. Sylvi-Sanni Manninen korosti itsensä toteuttamista ja sitä, että ihminen pystyy antamaan parhaansa vain toimiessaan omasta sisäisestä olemuksestaan ja yksilöllisistä valmiuksistaan käsin.

 
Teksti: Janna Satri