Herkkiä ihmisiä tutkineen Elaine N. Aronin mukaan herkillä ihmisillä on kaksi perushaastetta: rajojen asettaminen ja yksinolon ja osallistumisen tasapainottaminen. Molemmat ovat pitkäaikaisia haasteita, koska niihin sopivat ratkaisut muuttuvat tilanteen mukaan.

Rajat liittyvät kaikkeen vuorovaikutukseen. Yksinkertaisimmin sanottuna ne ovat sitä, että osaa tarvittaessa sanoa EI muille ja KYLLÄ itselleen ja omille tarpeilleen. Herkkien ihmisten tapauksessa rajoihin liittyy monia erityispiirteitä. Ne ovat käsitettävissä vaikkapa siitä Sylvi-Sanni Mannisen kuvaamasta näkökulmasta, että herkillä ihmisillä on luonnostaan vain ohut raja itsensä ja ympäristönsä välissä. Herkkä saattaa imeä ympäristöstään vaikutelmia, mielialoja ja tunteita, ja joutua opettelemaan, mikä on lähtöisin omasta sisimmästä ja mikä ulkopuolelta. Tällainen "rajattomuus" tekee herkistä ihmisistä usein erityisen pidettyjä, joistakin myös rakastettuja esiintyjiä ja loistavia tulkitsijoita, mutta voi olla ihmiselle itselleen vaikeaa. Monet herkät ihmiset esimerkiksi lukevat toisia ja heidän tunteitaan ja mielenliikkeitään omalta kannaltaan väsyttävän tarkasti.

Herkkä ihminen voi joutua asettamaan rajoja esimerkiksi omalle empaattisuudelleen ja huolehtimiselleen. Samoin voi olla tarpeen asettaa rajoja omalle tunnollisuudelle. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi toivottavaa siirtyä toiseen ääripäähän ja yrittää olla välittämättä mistään. Sen sijaan voi ottaa oppia siitä, että eivät täällä useimmat muutkaan kanna harteillaan koko maailman huolia eivätkä tee kaikkia asioita niin hyvin kuin osaisivat. Tai eivät ainakaan niin hyvin, kuin mitä pienetkin yksityiskohdat huomaava ihminen osaisi.

Elaine N. Aron korostaa herkkien ihmisten alttiutta kuormittua herkästi. Herkkä ihminen ottaa askelia eteenpäin ja taaksepäin sen mukaan, miten kuormittavia tilanteet ovat. Läheisissä suhteissa, varsinkin rakkaudessa, herkät ihmiset kokevat helposti menevänsä liian nopeasti liian pitkälle tai yksinkertaisesti kuormittuvansa liikaa tunteiden intensiivisyydestä. Sen jälkeen seuraa perääntyminen, sitten kenties paniikki siitä, tuliko peräännyttyä liikaa ja sitten taas uusia askelia eteenpäin ja taaksepäin.

Myös yksinolo ja yhdessäolo liittyvät osittain rajoihin ja oman kuormittumisen tunnistamiseen. Herkkä ihminen tarvitsee ajoittaista yksinoloa, mutta saattaa vetäytyä ja suojella itseään liikaakin. Jotkut puolestaan ovat aina menossa ja osallistumassa, antamatta itselleen riittävää lepoa ja palautumista. Nämä liittyvät myös yksilöllisiin eroihin ja elämäntilanteisiin.

Aikuisen ihmisen elämässä mukaan lähteminen on omalla vastuulla, vaikka moni herkkä ihminen saattaisi ajoittain tarvita jonkun, joka vetää mukaansa ihmisten ilmoille. Jos sosiaaliset tilanteet tai jokin muu asia tuntuvat vaikeilta, kannattaa opetella tunnustelemaan, milloin on pakko saada omaa rauhaa ja milloin vain tuntuisi mukavimmalta pysytellä vanhassa ja tutussa. Oman mukavuusalueen laajentaminen antaa parhaimmillaan uutta itseluottamusta, vaikka se ensimmäisellä kerralla vaatisi melkoista epämukavuuden ja kuormittumisen sietämistä.
 

Sylvi-Sanni Manninen mainitsi kolme herkän ihmisen haastetta tai kasvunpaikkaa. Niitä ovat itsesäälin voittaminen, sisäinen irrottautuminen muista ihmisistä ja kuinka sulattaa toisten ihmisten raakuus. Oikeastaan ne ovat ihmisenä kasvamista ja elämänviisauden oppimista, ja sellaisina pitkiä prosesseja.

Vaikka monet kokemukset ja ongelmat ovat yleisiä, herkkä ihminen päätyy helposti hellimään sitä mielikuvaa, että ei kukaan muu koe tällä tavoin eikä kohtaa tällaisia vaikeuksia, minä poloinen vain yksin… Elämään herkkänä ihmisenä voi todella sisältyä vaikeuksia, joihin ei ole helppo löytää ymmärrystä. Ihminen voi myös löytää sisältään todella syvää surua, joka tulee jostakin menneisyyden olosuhteista ja vapautuu vain siten, että kohtaa omia tunteita. Silti itsesäälin mutakuopissa ei kannata rypeä loputtomiin, vaan tehdä välillä jotain konkreettista sen eteen, että saavuttaisi salaisimmatkin unelmansa.

Sylvi-Sanni kirjoittaa itsesäälin voittamisesta: ”Yksilön on opittava luottamaan siihen, että niin kauan kuin hän pysyy uskollisena itselleen, elämä ei häntä hylkää. Vaikeudet vain kasvattavat häntä. Niukkuuden aika, jolloin häneltä näytetään otettavan kaikki pois, vain pakottaa häntä lähtemään tielle, mihin hänellä ei olisi rohkeutta helpompien mahdollisuuksien ollessa tarjolla (esim. vaihtamaan ammattia). Jos ihminen pysyy uskollisena itselleen, kaikki elämässä näyttää vaikuttavan hänen parhaakseen. Hän voi joutua viskatuksi kaivoon, kuten Raamatun Joosef, mutta lopulta hän saavuttaa faaraon hovin, missä alkaa jakaa muille leipää.”

Sisäinen irrottautuminen on sen oppimista, että ihmiset ovat erilaisia eikä kaikilla ole samanlaista herkkyyttä. Itseään ei voi muuttaa toisten kaltaiseksi eikä toisia itsensä kaltaiseksi. Tähän liittyy myös siitä irrottautuminen, että asiat ”pitäisi” kokea jollakin tietyllä tavalla. Herkkä ihminen voi kyllä hyötyä siitä, että ottaa oppia vähemmän herkkien tavoista suhtautua asioihin ja tehdä asioita. Sen sijaan voi olla hyvin lukitsevaa, jos varta vasten neuvotaan vääntämään oma ajattelu ja kokemistavat sellaiseen muotoon, joka ei tunnu itselle luontaiselta.

Toisten raakuuden sulattamisesta ja ylipäänsä kaikessa vuorovaikutuksesta Sylvi-Sanni Mannisen elämänohje oli nähdä kaikki ihmiset hyvinä ja suhtautua heihin sellaisina, kuin he voisivat parhaimmillaan olla. Joissakin tilanteissa herkkä ihminen voi pystyä yllättävän helposti luomaan rauhaa ja selvittämään vaikeitakin konflikteja tyynnyttävällä olemuksellaan ja sovittelevalla ja myötäelävällä luonteella.

Yksittäisiin tilanteisiin rajojen asettaminen lienee tässäkin käytännöllisin suhtautumistapa, varsinkin jos toisten ikävä suhtautuminen kohdistuu suoraan herkkään ihmiseen itseensä. Vaikka ihmiset näkisi pohjimmiltaan hyvinä ja ymmärtäisi heidän toimintatapojaan, itseään saa suojella. Moni herkkä ihminen saa turhia psyykkisiä kolhuja nimenomaan siksi, että uskoo kaikkien ihmisten tahtovan toisilleen vain hyvää. Moni myös oppii karvaasti, että sisintään ei kannata levittää jokaisen nähtäväksi.

Kaikki haasteet, ongelmat ja vaikeudet ovat yksilöllisiä. Joidenkin keskeisimpänä haasteena on vapautua sisäisesti ja suitsia vakavuuttaan ja tunnollisuuttaan, joillakin pikemminkin opetella vastuullisuutta ja sitoutumista. Eri elämänalueilla voi myös olla erityyppisiä haasteita.

Kaikkiin haasteisiin tai ongelmiin kannattaa suhtautua kärsivällisyydellä. Itselleen saa olla armollinen, vaikka herkille ihmisille on tyypillistä kriittisyys erityisesti itseään kohtaan. Elämään herkkänä ihmisenä liittyy myös se, että joissakin tilanteissa saattaa tietää, miten olisi parasta toimia, mutta ei kuitenkaan pysty tai osaa toimia tietämällään tavalla.

 
Teksti Janna Satri